TKK / Ajankohtaista / VERKKONYT

Edellinen sivu Seuraava sivu

OMAT WWW-SIVUT?
Kun TKK:n atk-keskuksessa työskennellyt Jukka Korpela sanottiin irti TKK:n palveluksesta, on syntynyt keskustelua hänen www-sivujensa kohtalosta. TKK:n servereillä ollut aineisto on luovutettu Korpelalle, ja hän avannee ne jollain muulla palvelimella.
Irtisanomisen taustalla on henkilön jatkuva kieltäytyminen tekemästä atk-keskuksen hänelle osoittamia työtehtäviä. Sen sijaan hän on käyttänyt aikansa laajan www-sivustonsa luomiseen ja ylläpitämiseen, eikä ole suostunut edes tietotekniikkaan tai atk-keskukseen liittyneiden sivujensa osittaiseenkaan siirtämiseen TKK:n ja atk-keskuksen nimen alle.

jm/lts

KÄÄNTÄJÄN TUTKINTO
Virallisista kääntäjistä annetun lain (1148/1988)ja asetuksen (626/1989) mukainen tutkinto pidetään perjantaina 6.4.2001 klo 15.00-18.00. Helsingissä tutkintotilaisuus järjestetään Helsingin yliopistossa Porthanian luentosalissa I.
Tutkinto suoritetaan käännöksenä kielestä toiseen. Koetilaisuudessa voidaan suorittaa vain yksi tutkinto. Tutkintokielistä toisen tulee olla suomen, ruotsin tai saamen kieli. Tutkinto käsittää kaksi osatehtävää, joista toisella osoitetaan yleiskielen taito ja toisella kielitaito tutkittavan valitsemassa aihepiirissä.
Kirjalliset ilmoittautumiset 15.2.2001 mennessä osoitteeseen Kääntäjien tutkintolautakunta, Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki. Lisätietoja maanantaisin klo 9.00-12.00, puh. 731 5212.

UUSIA YHTEYSTIETOJA
Neles Automationin uusi nimi on Metso Automation.

VVO-yhtymä Oy:n uusi nimi on VVO-yhtymä Oyj.

 

Edellinen sivu Seuraava sivu
5