Anttiloiden Grand Tour

Matkustimme kesällä 2019 maata pitkin – eli junalla ja vähän myös laivalla – Tampereelta Etelä-Portugaliin ja takaisin. Se oli oikein mukavaa! Matkassa oli nelihenkinen perhe, jonka lapset olivat tuolloin 11- ja 13-vuotiaita. Pysähdyimme matkan varrella Saksaan neljäksi yöksi ja matkan ääripäässä Portugalissa olimme yhteensä viikon. Kaikkiaan olimme reissussa kolme viikkoa.

Rail Planner -sovelluksen ruutukaappaus
Yksi Rail Planner -sovelluksen reittiehdotus Tampereelta Etelä-Portugaliin. Valitsimme eri reitin.

Työläintä oli päättää mitä reittiä kulkisimme ja lippujen ostaminen. Päädyimme hankkimaan tavallisia junalippuja, mutta seuraavalla kerralla käytämme Interrail-lippuja, emmekä ahnehdi yhtä pitkää reittiä. Ei tämäkään ollut liian raskasta, mutta hienoja paikkoja löytyy näköjään lähempääkin. Samalla lyhyempi matka tulee halvemmaksi eikä vie yhtä isoa osaa kesälomasta.

Junamatkustusvinkkejä tänne ei välttämättä tule sen enempää kuin mitä täällä on nyt: yksi mahdollinen reitti Tukholmasta Sveitsin kautta Portugaliin tarkkoine junavuoroineen ja katsaus hyviksi todettuihin lautapeleihin, joita on kiva pelata junassa. Seat61.com, maatapitkin.net ja Facebook-ryhmä Maata pitkin matkustavat hoitavat sen homman jo hyvin.

Laitoimme matkan aikana kuvia Instagramiin ja rajatummalle joukolle Facebookiin, minkä lisäksi niistä koostetaan ehkä aikanaan kokoelma tännekin. Instagramissa tähän matkaan liittyvät kuvat on merkitty aihetunnisteella #anttiloidenrandtour2019 – kannattaa katsoa ”viimeisimmät”, niin näkee kaikki julkaisut aikajärjestyksessä.